Miksi valita yhteistyökumppaniksi Clinisoft
Clinisoftin perimään on rakennettu terveydenhuollon syvä osaaminen. Kun itse aloitin nuorena suunnittelijana tehohoidon tietojärjestelmiä valmistavassa startupissa, oli silloisessa tuoreessa yrityksessä jo sisään rakennettuna toimintamalli, jossa tuote toteutettiin kansainvälinen markkina mielessä yhdessä paikallisten loppukäyttäjien kanssa. Yritys myytiin, ja uuden omistajan myötä tuotteesta kasvoi ajan mittaan menestyvä osa ison kansainvälisen yrityksen valikoimaa. Sama toimintatapa on osoittautunut matkan varrella parhaaksi myös lukuisissa muissa projekteissa ja yrityksissä. Vain tiivis yhteistyö loppukäyttäjien kanssa tuottaa sovelluksia, joilla voi olla myös vahva kansainvälinen markkina.
Teemme sovelluksia terveydenhuollon ammattilaisille potilaiden hyödyksi
Toinen kokemuksen tuoma oppi liittyy ydinprosessiin. Tyypillisesti terveydenhuollossa käytettävät sovellukset on optimoitu hallinnollisten prosessien näkökulmasta. Potilaan ja ammattilaisen vuorovaikutuksen sujuvuus, ja hoitoprosessin sopeutuminen potilaan tilaan kuitenkin vaikuttaa vahvasti lopputulokseen ja kustannuksiin. Työn sujuvuuden taas ratkaisee pitkälti kuinka hyvän kuvan potilaan tilasta ammattilainen saa, ja kuinka hyvin järjestelmä tukee ammattilaisen työnkulkua juuri tämän potilaan kohdalla.
Toisin kuin teollisuudessa, jossa prosessit ovat melko pysyviä, terveydenhuollossa erilaisia optimoitavia prosesseja on yhtä paljon kuin potilaita. Optimointia onkin tehtävä koko ajan yksittäisen potilaan tilan mukaisesti. Kolmenkymmenen vuoden aikana rakentunut prosessiosaaminen on perustana kaikessa tekemisessämme, ja sitä osaamista kehitämme edelleen.
Osa terveydenhuollon järjestelmien jäykkyyksistä johtuu teknologiasta, jota niiden kehittämiseen käytetään. Järjestelmät perustuvat joitakin poikkeuksia lukuunottamatta perimmältään 80-90 luvun alustoihin, jotka edelleen toimivat hyvin kaupan ja rahoitusalan ympäristöissä, mutta ovat liian alkeellisia vaativaan tieteelliseen käyttöön, jota terveydenhuolto on. Nykyaikainen potilasvalvontamonitori pystyy mittaamaan kymmeniä tai satoja parametreja. Kun siihen lasketaan laboratorioiden ja ammattilaisten tallentama tieto, täyttyvät tietokannat datalla, jonka vain toimittajat pystyvät purkamaan tiedoksi. Syntyy toimittajalukkoja, jotka vääristävät kilpailua.
HL7 ja OpenEHR organisaatiot ovat tehneet viimeisen vuosikymmenen aikana hyvää työtä standardoinnin parissa. OpenEHR standardoi terveydenhuollon tietorakenteita, ja HL7 tuo yhtenäisen mallin eri järjestelmien väliseen integraatioon. Molemmat tukevat toimittajalukon purkamisessa ja tuovat uutta dynamiikkaa toimialalle. Me tulemme olemaan aktiivinen toimija tällä sektorilla, ja tukemaan standardointia omalta osaltamme.
Turvallisuus ja laatu ovat ohjelmistokehityksen keskiössä
Kolmas oppi liittyy tuotteiden turvallisuuteen. Terveydenhuollon työn luonteesta johtuen ammattilaisen on hyvin rajallisessa ajassa saatava luotettava kuva potilaan statuksesta ja muokattu hoitosuunnitelma toteutukseen. Toteutukseen liittyvä tiedonkeruu on tapahduttava hoitotyön rinnalla, sitä hidastamatta ja haittaamatta. Kaikki tämä edellyttää tietojen koostamista, jalostamista, integraatioita ja automaatiota. Tällaiset sovellukset kuuluvat EU:n lääkintälaiteasetuksen piiriin. Myös reguloitujen sovellusten toteuttaminen on osa Clinisoftin DNA:ta. Olemme sitoutuneet laatujärjestelmässämme toimimaan lainsäädännön mukaisesti, parhaiksi todettuja työmenetelmiä käyttäen.
Siksi Clinisoft. Teemme töitä yhdessä terveydenhuollon ammattilaisten kanssa potilaan parhaaksi yhteistyössä lääketieteen ja hoidon ammattilaisten kanssa. On mukava palata kotiin taas.
Pekka Kola, yrittäjä
